Pohjoismaisen ammattiyhdistysliikkeen kannanotto Grönlannin tilanteesta

Presidentti Donald Trump on jälleen kerran nostanut esiin ajatuksen Grönlannin haltuunotosta. Ja jälleen kerran grönlantilaiset ovat selvästi ilmaisseet tahtonsa päättää omasta tulevaisuudestaan – ilman ulkoista painostusta tai uhkauksia.

Pohjoismainen ammattiyhdistysliike ilmaisee täyden tukensa ja solidaarisuutensa jäsenjärjestöllemme, Grönlannin ammattiliittojen keskusjärjestölle SIK:lle ja Grönlannin kansalle. Grönlanti on erottamaton osa pohjoismaista yhteisöä, ja sen kansalla on kiistämätön oikeus päättää omasta tulevaisuudestaan. Tämä sisältää perustavanlaatuisen oikeuden elää turvassa ilman ulkoista painostusta tai uhkauksia.

Millään valtiolla ei ole oikeutta puuttua Grönlannin itsemääräämisoikeuteen. Kaikki yritykset käyttää painostusta – pelottelua, pakottamista tai taloudellista ja poliittista vaikuttamista – ovat täysin mahdottomia hyväksyä.

SIK:n puheenjohtaja Jess Berthelsen on korostanut, että ulkoiseen painostukseen tulee vastata tiivistämällä yhteistyötä Tanskan kanssa – tasavertaiselta pohjalta. Näin hän totesi grönlantilaiselle Sermitsiaq-sanomalehdelle:

”Nyt meidän poliitikkojemme on tehtävä kaikkensa maan ja ennen kaikkea väestön turvallisuuden puolesta. Tämä on toteutettava entistä tiiviimmässä yhteistyössä Tanskan kanssa, luonnollisesti molemminpuoliseen kunnioitukseen perustuen.”

Grönlannin kansa on ilmaissut tahtonsa selkeästi ja yksiselitteisesti. Laajat mielenosoitukset ulkopuolisten sekaantumista vastaan osoittavat vahvaa ja yhtenäistä sitoutumista itsemääräämisoikeuteen, ihmisarvoon ja demokraattisiin valintoihin. Tämä näkyy myös mielipidemittauksissa: tuoreen kyselyn mukaan 85 prosenttia grönlantilaisista haluaa pysyä Tanskan piirissä. Vain 6 prosenttia grönlantilaisista kannattaa liittymistä Yhdysvaltoihin.

Pohjoismainen ammattiyhdistysliike seisoo vakaasti Grönlannin rinnalla. Tuemme jatkossakin grönlantilaisten oikeutta oman tiensä valintaan ja kunnioittavaan kohteluun kansainvälisen yhteisön tasavertaisena jäsenenä.

Solidaarisesti,

Pohjolan ammatillinen yhteisjärjestö PAY

Morten Skov Christiansen, puheenjohtaja, PAY ja FH, Tanska
Hans-Erik Skjæggerud, varapuheenjohtaja, PAY ja puheenjohtaja, YS, Norja
Tomas Kepler, puheenjohtaja, Akademikerne, Tanska
Jarkko Eloranta, puheenjohtaja, SAK, Suomi
Else-Mai Kirvesniemi, puheenjohtaja, STTK, Suomi
Sonja Jógvansdóttir, puheenjohtaja, Verkafólk, Färsaaret
Finnbjörn A. Hermannsson, puheenjohtaja, ASÍ, Islanti
Sonja Ýr Þorbergsdóttir, puheenjohtaja, BSRB, Islanti
Kolbrún Halldórsdóttir, puheenjohtaja, BHM, Islanti
Kine Asper Vistnes, puheenjohtaja, LO, Norja
Steffen Handal, puheenjohtaja, Unio, Norja
Johan Lindholm, puheenjohtaja, LO, Ruotsi
Therese Svanström, puheenjohtaja, TCO, Ruotsi
Sofia Rydgren Stale, puheenjohtaja, Saco, Ruotsi
Magnus Gissler, pääsihteeri, PAY

Nordiska flaggor

This website uses cookies

Cookies ("cookies") consist of small text files. The text files contain data which is stored on your device. To be able to place some type of cookies we need your consent. We at Nordens Fackliga Samorganisation, corporate identity number 802005-2786 use these types of cookies. To read more about which cookies we use and storage duration, click here to get to our cookiepolicy.

Manage your cookie-settings

Necessary cookies

Necessary cookies are cookies that need to be placed for fundamental functions on the website to work. Fundamental functions are for instance cookies that are needed for you to use menus and navigate the website.

Functional cookies

Functional cookies need to be placed for the website to perform in the way that you expect. For instance to remember which language you prefer, to know if you are logged in, to keep the website secure, remember login credentials or to enable sorting of products on the website in the way that you prefer.

Statistical cookies

To know how you interact with the website we place cookies to collect statistics. These cookies anonymize personal data.